New York, New York!

Talvilomahaaveissa on New York, vaikka ehdin jo tuskastua hotellien huimista hinnoista. Aikani Facebookissa huudeltuani sain jo muutaman varteenotettavan vinkin, mutta päätin samalla ottaa kaiken irti sosiaalisesta mediasta. Kertokaa ihmeessä hyviä New York -vinkkejänne! Minne mennään, mitä tehdään ja mikä kannattaa jättää tekemättä? Kiitos!

Kuvat täältä / Pictures from here.

P.S. Kiltit kanssabloggaajat, olen iloinen, jos jaksatte linkkailla New Yorkin matkapostauksia kommenttiboksiin :)

Kanteleen kutsu

Se soi jo kulhoissa, kupeissa, pyyhkeissä, purkissa, tuolien päällä ja esiliinan helmoissa, enkä silti taida saada tarpeekseni.  Keittiömme on vallannut kansallisromanttinen tunnelma, josta löytyy tietenkin pientä asiaan kuuluvaa kaihoa. Miksi kummassa Marimekko poisti Sanna Annukan Kanteleen kutsun valikoimastaan? 

Niinhän sitä sanotaan, että hädässä ystävä tunnetaan. Perjantaina kokoelmani kasvoi vielä tarjottimella, kun ystävän myöhäinen syntymäpäivälahja ennätti luokseni. Vielä etsiskelen viimeisiä alennettuja rippeitä ja mietin, onko kolme vai neljä metriä Taikamyllyä liikaa vai liian vähän. Hölmö, mutta valitettavan pakollinen kysymys, kun ostaa kangasta varastoon poiston kynnyksellä.

Vaihtelu virkistää

Aikani (melkein kaksi vuotta) vanhaa banneria tuijotettuani vaivauduin tekemään muutoksen. Eihän se vieläkään koko blogin ulkoasua muuta, – ja voi, kuinka ihania uusia malleja bloggeriin on näiden vuosien aikana tullutkaan – mutta kyllä se ainakin hetkosen piristää. Pöllö pysyi ja sai vielä kaverinkin. Ihan ite tein, kuvapankkikuvia muokkaamalla, totta kai! 

Isosisko on parhautta

Välillä on vaikeaa nähdä lähelle, vaikka läheinen asuisikin toisella puolella maailmaa. Isosisko on aina ollut elämässäni, hän on muuttumaton tekijä, joka muuttumattomuuteen kuuluu muuttaminen ympäri maailmaa. 

Olen aina arvostanut siskon seikkailijan mieltä. Välillä on opiskeltu Englannissa, sitten tehty töitä Norjassa ja vapaaehtoistyö on vienyt mokoman Islannista Bulgarian kautta Australiaan. Ei siinä, että olisin kateellisena seurannut sivusta – olen hyvästellyt siskon aina suurella ylpeydellä: tuo on MINUN sisareni (ja se tuo palatessaan maailman parhaat tuliaiset). 

Raskaimmat jäähyväiset koittivat muutama vuosi sitten, kun sisko muutti perheineen pysyvästi Australiaan. Vaikka olin aina tiennyt takaraivossani, että tuo päivä tulisi joskus vastaan, oli sen hyväksyminen uskomattoman vaikeaa. Olihan ilmainen Bed & Breakfast -palvelu toisella puolella maailmaa aika hyvä vastine menetykselle, mutta välimatka tarkoitti uudenlaista vaivannäköä. Halua kököttää koneella keskellä yötä ja sen ymmärtämistä, ettei toiselle voikaan soittaa enää kesken päivän kysyäkseen kaiken selvittävää vastausta Isoon Ongelmaan. Piti heittää hyvästit myös yhteisille juhlapyhille ja siskon joka jouluiselle taatelikakulle.

Välimatkasta huolimatta olemme onnistuneet näkemään vuosittain. Facebook, Skype ja sähköposti pitävät siskon perheen pikkuisen lähempänä. Kaikkeen tottuu, vaikka välillä harmistus on suuri, kun muistaa taas, kuinka tärkeä ihminen voi olla niin kamalan kaukana. Hienointa on, että siskon kanssa jatketaan aina siitä, mihin jäätiin – no, ehkä ensin hän saattaa hiukan oikaista pienempää siitä, ettei ole pitänyt tarpeeksi yhteyttä, mutta keskustelu kumpuilee aina luontevasti syviin aiheisiin ja taas takaisin pinnalle.

Vuosien saatossa meille on kehittynyt kummallinen telepatia vaatteiden suhteen: välimatkasta huolimatta olemme mm. onnistuneet ostamaan täysin identtiset puolihameet. Isosisko tietää, mistä pidän jo ennen kuin olen nähnyt edes koko vaatetta. Ainoastaa sisko voi olla niin kiltti, että hän koluaa maan toisella puolella alennusmyynnit eräiden Stella McCartney on Target -mekkojen varalta. Eikä hän kotiuta niitä sen upean suunnittelijan vuoksi, vaan ollakseen juuri minun siskoni – parhain maailmassa. Saattoihan sekin, että mekkojen hinta oli pudonnut –75 % vaikuttaa ostoskierrokseen. Sieltä ne sitten tulevat yhdessä siskon kanssa. Kiitos rakas systeri, olispas jo kesä!

Kuvat/ pictures – viininpunainen ihanuusmekko 1,
musta ihanuuspitsimekko 2

2010,

maistuis varmaan sullekin?

Tammikuussa paleltiin pakkasessa ja
yritettiin herkutella uutuus-Kismetillä.

Helmikuussa pääsin ihan oikean salaseuran jäseneksi ja järjestin Hyacinth Bucket -aamiaisen residenssissämme.

Maaliskuussa matkasin Japaniin ja söin pussillisen
Hello Kittyjä & Daemoneja.

Huhtikuussa rakastuin Rykieliin ja söin hullua torttua.

Toukokuussa oli monta hyvää päivää.

Kesäkuussa muutimme Helsinkiin ja edessä oli ihan uuden kaupungin valloitus.

Heinäkuussa oli hamekeli ja Baban (& siskon) seura oli parhautta. Matkustin yksin Tukholmaan ja löysin uuden lempikahvilan.

Elokuussa ystävän häitä juhlittiin peltojen keskellä, talsimme Tallinnaa ristiin rastiin hääpäivämme kunniaksi
ja ihanaiset Annu & Ioanna avasivat Turkuun Bossaliinan.

Syyskuussa olin mahdollisimman tyttömäinen firman kuvauksissa. Mies teki japanilaista ruokaa ja pyysi ensimmäistä kertaa vaimoaan kuvaamaan aikaansaannoksensa.

Lokakuussa valloitimme Suomenlinnan, hankin hölmöt hipsteri-rillit ja aamiaissalaseura vietti viikonlopun Helsingissä.

Marraskuussa leikin viiksillä ja valaistuin.

Joulukuussa jäi monta juttua julkaisematta,
kun kiskoin kaksin käsin Julmustia!

Kyllä, 2010 oli maukas vuosi – melkein kuin vuosi 2009, muttei kuitenkaan. Mukaan mahtui paljon muutosta, mekkoja ja muuta mukavaa, eikä kyyneliltäkään vältytty. Tapasin myös kolme kaunista bloggaajaa (juu, meillä Turussa puhutaan bloggaamisesta kahdella g:llä!), harmistuin välillä itseaiheuttamistani blogitauoista ja elin elämää päivä kerrallaan.

Vuosi 2011 on alkanut jo mukavasti. Taskuni ovat taas täynnä suunnitelmia, joista yksi (yhä) koskee tätä blogia.   

Kiitos tästä vuodesta 

kauniit & ihanaa 

kulttuuripääkaupunkivuotta 2011!

Strålande jul

Tämä vuosi on ollut muutoksia pullollaan. Joskus mietin, olenko oman elämäni muutosvoima, vai myllertävätkö päivät toistensa jälkeen ihan
itsekseen kaiken päälaelleen? Miksen tyydy tasaisuuteen, miksi tahdon aina hiukan enemmän? 

Jos joskus kävisikin niin, että muutoksettomuus 
olisi oletusarvo? Että tieto huomisesta olisi aina pitävää, uutiset eivät olisi uutisia, eikä hyvästejä jätettäisi koskaan? Elettäisiin välitilassa aina. Siinä jouluaaton ja tapaninpäivän keskivaiheilla, sopivasti uinuvan lumen ja takkatulen lämmön läheisyydessä. Kyllä rauhaton siihenkin kyllästyisi, mutta ymmärtäisi edes hetken sitä henkäystä, jota elämäksi kutsutaan. Ehtisi ainakin hetken miettiä, lukea, nukkua, syödä, parantaa maailmaa ja juoda pannukahvia. Kansankodissa kaikki on paremmin.