Lusikkaa liikkeellä

Tänään matkustin Turkuun ja takaisin, kirjoitin matkalla näyttelijän alastomaksi sekä söin Tintåssa ja Bossaliinassa. Minulla on pulma ratkottavanani. Sellainen pulma, joka yrittää syödä kaiken positiivisuuden arjestani, ja silti olen niin onnekas. Toisinaan asioiden ymmärtämiseen tarvitaan puhetta ja perspektiiviä. Mietitään sitten uudestaan, jos nekään eivät auta.

Lusikkaleikkini KUA:n Tekoja-kampanjassa ruokaturvan puolesta jatkui, kun piilotin yhden aterimen junaan. En ole köyhä, maassani ei ole sotaa tai poliittista epävakautta, meillä vallitsee demokratia, äärimmäiset sääilmiöt rajoittuvat ikuiseen jäätävään tihkuun, luonnonvaroja käytetään suhteellisen järkevästi ja markkinavoimat jylläävät – kaikki asioita, joiden puutteessa ruokaturva joutuu heikoille.

Hyvinvoivilla on hyvinvoivien ongelmat ja pienet ilot muuttuvat helposti itsestäänselvyyksiksi. Tänään tahdon olla kiitollinen: sanoista, halauksista, katseista, joilla on merkitystä, ystävistä, työpaikasta, lounaasta, mustikkapiirakasta, junan vessasta ja käytäväpaikkojen niskatyynyistä, joiden alle mahtuu kokonainen lusikka – isoista ja pienistä asioista.

***

In English:
I hid another spoon today and realised
that I should be so much more thankful.
After all, I have friends, family, food,
and a place to work.

***

Toisintoja

Tämä päivä on ollut yhtä suloista toistoa. Kahdesti kakkua, kahdestaan armaan kanssa. Sinne, tuonne ja tänne – takaisin ja uudestaan! Näen viuluopettajani kaksoisolennon kadulla ja huomaan tapailevani venäjää, vaikken ymmärrä siitä sanaakaan. Kummaa tuttuuden tuntua se silti tuo. Nuottini kun olivat venäläisiä.

Minä muistan pieniä hetkiä niiltä ajoilta, jolloin Viro ei ollut itsenäinen. Kenkäkaupan eriparivalikoiman ja yksinäiset grillatut kanat. Kerron miehelle tarinoita matkasta, jolla kävimme täällä perheen kanssa. Kerran, ehkä toisenkin. Muistikuvat häilyvät. Maatuskanikin on kadonnut.

Tämä kaupunki ei ole enää sama. Se nostaa nöyryytyksen jälkeen hitaasti päätään. Miehitysmuseossa näen sen vanhat kasvot. Tutut, mutta niin tuntemattomat.

Me suunnittelemme tänne matkaa uudelleen, vaikkemme ole edes jättäneet kaupunkia. Kuntoilemme kirkon kapeat portaat ylös ja alas. Löydämme ravintolan, jossa haluamme syödä.

Harmittelen tosissaan maatuskan kohtaloa. Se söi sisäänsä ainakin seitsemän pienempää puunukkea. Uuden hankkiminen tuntuu halvalta kopiolta. Sen ensimmäisen sain, kun puin nuken parhaimpiinsa ja lahjoitin sen tuntemattomalle tytölle Eestiin. Rahalla ei voi korvata muistoa.

***

In English:

Our second day in Estonia was so nice.
Ate cake twice. Remembered the time
when our family came here before
Estonia became independent. It's
truly a different conutry now and
Tallinn has charmed us totally.

***

Toinen häämatka

Terveisiä Tallinnasta, rujon kauneuden ja täydellisen värikylläisyyden kaupungista! Haahuilen täällä armaimpani kainalossa toista hääpäiväämme viettäen.

Mies osti yllätysmatkan ja minä yritän parhaani mukaan olla olematta matkanjohtaja. Mutku mä osaan kuuluttaa niin hyvin: "Hyvät matkustajat! Saavumme noin 10 minuutin kuluttua Tallinnaan. Maihinnousu tapahtuu kannelta 7. Pyydämme teitä ystävällisesti huomioimaan, että tupakointi on kielletty autokannella ja sisääntuloaulassa. Kiitämme teitä matkasta ja toivotamme teidät tervetulleiksi uudelleen!".

Lisäksi olen erityisen hyvä lukemaan karttaa, valitsemaan ruokapaikan, löytämään reitit ja pysymään aikataulussa. Tai sitten en. Tällaisen mies sitten sai. Myötä- ja vastoinkäymisiin. Toiselle, kolmannelle, neljännelle ja viidennellekymmenennelle häämatkalle.

***

In English:
My husband took me to Tallinn for our second
anniversary. To have and to hold.
To explore the city. Together. Forever.

***

Minä suojelen sinua taiteella

Tiheä sateenvarjopilvi huojuu ensimmäisissä syyssateissa ja toivon, ettei se mene koskaan pois. Taideteos suojelee arkeani ankeudelta, vaikka pään päällä on ollut lähiaikoina iso varjo. Illalla teokseen syttyy valo ja menen jo ajatuksesta ihan ihastuksiin. Varjot ovat vain iltapäivästä minun. Sen hetken, kun kävelen kotia kohti. Vielä joskus palaan illalla varjojen valoon ja valaistun.

Tänään pysähdyin kuvaamaan teosta, ja kahvilaa pitänyt mies sanoi, että minusta olisi pitänyt ottaa kuva niiden alla. Emmin ja hämkellyin. Olisin tuonut kuvaan liikaa realismia. Suttuista nutturaa ja väsynyttä naamaa. Painostavaa ilmapiiriä ja ruttuista hametta.

***

In English:
This cute piece of art is making my
day every day when I walk back home from
work. Even when I find umbrellas quite sad,
these ones seem to lighten up my mind every time.
Oh, and I even heard that they light up
every night! I must see that on one of these nights.
Am just afraid that one day they
won't be hanging around there anymore...

***

Sisustusblogien sietämätön vaikeus

Se on nainen. Sisustaja. Sellainen luonnostaan kaunis ja pitkätukkainen. Sillä on lapsia, jotka lukevat vielä kirjoja. Sen aamiainen on raukea ja kahvi mustaa. Eripariastioista ruokakin maistuu paremmalta. Sen talo on sen elämäntyö. Avioliittokin kestää projektin. Tuhat litraa maalia, revittyjä tapetteja ja 1970-luvun kirousten parantelua. Talo on aarreaitta. Vintiltä esiin tupsahtavat aidot designklassikot – ihan ilmaiseksi.

Se on kirpputorihaukka, mutta kohtelias sellainen. Sen värisilmä näkee unia Pantone-kartoista ja Tapettitalon mallistokirjasta. Kaikki menee kuin Strömsössä, täällä vain ei tarvita tekstitystä.

Se on täysiverinen sisustaja. Lajinsa viimeinen. Sellainen, jonka kanssa tahtoisit olla sydänystävä. Istuisit pöytään ja imisit inspiraatiota – sekä itse valmistettua luomusmoothieta. Vaan siinä se sietämätön vaikeus onkin: kateuksissani en voisi istua rimpuilematta sisustajan omin käsin valmistamalla biedermeier-tuolilla.

Mistä näitä lahjakkaita oikein ilmestyy? Miksei niiden projekteissa käytetä kirosanoja ja väliaikaisratkaisuja, jotka perustuvat kynsilakkaan liiman korvikkeena? Meillä projektit venyttävät parisuhteen äärimmilleen, hetkellinen innokkuus korvaa taidon, kaupassa käydään, kun on pakko ja siisteyttä ihaillaan lasimuseossa.

***

In English:
I had a dream. A dream of an old house that
we could renovate a little by little. Latelly I've realised
that I'd better just keep on reading that kinda interior
blogs, cause with our skills, patience and knowledge
we'd just ruin our relationship and the house.
I mean, we need to go to a museum to see
things put up nice and tidy.

***

Unelmia, ei toimistohommia

Eilen olisin tahtonut niin kovasti olla taas turkulainen. Tänään olen yhä entinen turkulainen, mutta niin ylpeä kahdesta turkulaisesta ystävästäni, jotka avasivat oven sepposen selälleen, kun Unelma tuli kynnykselle koputtelemaan. Tänään heillä on jo toista päivää ihan oma kahvila: Bossaliina.

Vuosien ajan Ioanna ja Annu haaveilivat omasta kahvilasta, jonka tekonimi oli Mummola. Sellaisesta, jossa tuolit olisivat eriparisia ja tavaroilla olisi tarina. Paikasta, jonne tultaisiin viihtymään. Ajatusta vaalittiin, hellittiin, palloteltiin ja sen voimalla kulutettiin toimiston penkkiä sillon, kun voimat eivät tuntuneet enää riittävän yhteenkään tiukkaan aikatauluun.

Elämän leppoistaminen on hankalaa. Kukaan täysijärkinen ei jätä siistiä sisätyötä hypätäkseen tyhjän päälle, paitsi Ioanna. Tästä piti tulla hyvä opiskeluvuosi, kunnes eräs tuttu kertoi etsivänsä omistamalleen kahvilalle pitäjiä. Jännittyneet Facebook-statukset muuttuivat muutamassa kuukaudessa ihan eläväksi unelmaksi – kahvilaksi, jossa on räsymatto ikkunalla, Mae West seinällä ja pöytälevynä kulunut ovi.

Myöhään sunnuntai-iltana, avajaisten aattona, löysin kahvilasta kaksi väsynyttä, mutta niin onnellista, naista. Kupit odottivat rivissä. Pöydällä oli mummuni virkkaama pitsiliina. Kaikki oli valmista ja lahjussamovarillekin löytyi paikka. Siihen se jäi jöpöttämään ja toivoin niin kovasti, että olisin voinut istua sen vieressä seuraavan päivän.

Herkkuja en päässyt vielä maistamaan, mutta täytyyhän minullakin olla unelmia toimistohommien keskellä. Ihan pian otan suunnakseni Maariankatu ykkösen. Syön aamiaisen ja lounaan. Istun siinä ja herkuttelen, leppostellen.

***
In English: My friends just opend a Cafe in Turku and I could'nt be more prooud of them! Well done girls! See you soon in Bossaliina!

***