Kohteliaisuuksia, joita tädit kertovat
Citymarketin vihannesosastolla
Olen usein miettinyt sitä, kuinka kovin vaikeaa on
vastata kohteliaisuuteen. Varsinkin silloin, kun vielä
soitin viulua ja esiinnyin kaikenmoisissa
kissanristiäisissä harva se päivä. Lisäksi inhosin
esiintymistä, joten sen jälkeinen mummojen hehkuttelu
epämääräisestä vingutuksestani meni omassa pienessä
päässäni herttaisten vanhusten hyvän kasvatuksen
ja huonon kuulon piikkiin.
Oltuani noin 2 tuntia Ameriikan suuressa maassa
vaihto-oppilaana, saavuin muiden pohjoismaalaisten
kanssa koulullemme. Ensimmäisenä meitä vastaan
ryntäsi lauma tummia tyttöjä, jotka alkoivat kehumaan
nenääni. Ainahan kaikki haluavat sitä, mitä eivät voi
itse saada. Minun terävä tuulenhalkojani viehätti heitä,
kun itse kadehdin noiden tyttöjen finnitöntä teini-ihoa
ja upeaa paksua tukkaa. Osasin vastata kummalliseen
nenäkohteliaisuuteen vain hyvin suomalaisittain:
"Oh, thanks. Well, I don't really like it that much."
Tämä kommentti aiheutti tietenkin uuden kohteliaisuus-
tulvan, josta hämäännyin vähän vielä enemmän.
On niin helppo sanoa kohteliaisuuden kuullessaan...
On niin helppo sanoa kohteliaisuuden kuullessaan...
...njää, tää on vaan tällänen vanha lumppu
...juu, kivahan tää on, mutta huomasitko likatahran helmassani?
...noo, mähän nyt vaan tulin tänne esiintymään, kun pyydettiin
...ai, mun mielestä se esitys ei menny niin hyvin
...en mä mitään oo laihtunu. pyh. olisinkin.
(juuri sorruin tähän kommenttiin tällä viikolla)
...tähän on tällanen alennusmyyntiretku. halvalla sain.
Jossain vaiheessa kuitenkin opin, että kohteliaisuus- hämäännys-hetki menee paljon nopeammin ohi, jos
vastaa kauniisti kiitoksella kohteliaisuuteen. Alkamatta
tietenkään kehua itseäni sen enempää. Tuolloin kun
tilanne muuttuu vielä epämiellyttävämmäksi.
Kohteliaisuus voi toisaalta olla myös salakavala ase.
Kehu sinä minua, niin minä kehun sinua -meiningillä.
Jos kohteliaisuus ei ole vilpitön, siitä jää yhtä
huono maku, kuin päivän seisseestä huoltoaseman kahvista.
Eikä kansalliseen identiteettiimmekään kuulu yletön
terve ja hyvä itsetunto iloisuudella maustettuna.
Ruotsalaiset (lue: tukholmalaiset) ovat pellejä välittäessään
niin paljon ulkonäöstään, varmasti myöskin tyhjäpäitä
kun tuolla tavalla iloisesti juhannusta juhlivat
tanssimalla kukin koristellun kepin ympärillä isotkin
miehet pieniä sammakoita laulaen.
Amerikaanot taas ovat mielestämme täysiä tyhjäpäitä,
jotka voivat rakastaa samana päivänä lastaan, paitaasi,
tuttavan pihaistutuksia, uutta biisiä, hienoa autoa
ja hyvää hampurilaista. Rakkaus kun on suomen kielessä
sellainen sana, joka ehkäpä kuluu käytössä. Siksi
sitä säästellään ja käytetään varoen. Kukaan täysjärkinen
suomalainen ei koskaan sanoisi:
"Rakastan kenkiäsi, ne ovat upeat!", kuulostamatta friikiltä,
jolla on varmasti taka-ajatuksia kenkiesi nyysimisestä
heti sillä hetkellä, kun potkaiset ne jaloistasi.
Tänään tapahtui kuitenkin kummallinen
häämääntyminen keskellä Citymarketin vihannesosastoa,
jossa luin ostoslistaani tarkkaan, kävellen samalla kiireellä
eteenpäin. Täti, noin 60-vuotias, kehui housujani. Juuri niitä
housuja, jotka ovat mielestäni vähän hassunrumat.
Tuo täti kuului minun pienessä päässäni niihin ihmisiin,
jotka kauhistelevat tällaista pussitusta ja matalaa mallia.
Omasta mielestäni hänen olisi kuulunut ajatella minun
olevan vähintäänkin kriminaali, joka on tunkenut ainakin
suomalaisia tomaatteja harukset täyteen. (Muttei tietenkään
yhtään banaania. Kurkkuja muutama, melooneille ei ole
tarpeeksi tilaa). Siinä sitten olin hetken hiljaa, hymyilin
aidosti kohteliaisuudesta kiitollisena ja vastasin vielä
tädin lisäkysymyksiin.
"Ei, eivät nämä ole syksyn
uusinta uutta, juuri löysin alesta ja tykkään itsekin."
"Juu, materiaali on ihanan pehmoinen ja näissä
on hyvä olla."
"Kiitos!"
Henkinen kasvukäyräni nousi hetkessä kattoon.
Suomalaisuuteni kärsi varmasti. Paljon.
Eipä anneta tämän siis muodostua tavaksi.
Eipä anneta tämän siis muodostua tavaksi.
Seuraavalla kerralla muistan sanoa kehuttavan
vaatteen olevan vain alerytky, joka on mielestäni
pikkuisen ruma, mutta ostin, kun niin kamalan
halvalla sen sain. Kerron myös, että yritin epätoivoisesti
olla muotitietoinen noin puoli vuotta jälkijunassa, mikä
oikeasti tarkoittaa sitä, etten ole muotitietoinen
ollenkaan. Ihan vain perässähiihtäjä.
Lopuksi tarjoan vaatekappalettani kehujalle,
koska en siitä koskaan tykännytkään ja poistun
tilanteesta suomalaisen coolisti puolialastomana.
Ehkä vielä viimeisenä huudan jonkin
duudson-tyyppisen ärinän ja näytän pyllyä
vanhuksille.
***
In English:
The Finns don't like compliments.
Oh, not that they would'nt like someone
paying them a compliment, it's just that
they don't really know how to react.
We don't want people to think that we're
stuck up. It's better to be humble.
So a funny thing happened today while
I was shopping groceries. An older woman,
about in her sixties, came to me and said
that I have very cool jeans. I thought that
my pants are the kinda ones that older
people find horrible, baggy and way too
low-waisted. I thought that in her eyes
my pants made me look like a criminal at least.
It took me a while to understant that
she was really talking to me.
But the complimet was so sincere that
it just made me smile and say: "Thank you".
There was no hidden agenda behind
her words. She just simply liked my jeans
and I was genuinely happy for getting
the compliment.
***
P.S.
Kohteliaisuusasussa...
...housut/pants - Vila
...toppi/shirt - Vila
...liivi/vest - Vero Moda, Sweden
...läpsyt/shoes - Santorini, Greece
***
P.S.
Kohteliaisuusasussa...
...housut/pants - Vila
...toppi/shirt - Vila
...liivi/vest - Vero Moda, Sweden
...läpsyt/shoes - Santorini, Greece
***
