Luonnontieteellistä

Aamulla mies hellittelee sanomalla pieneksi apinaksi. Eilen televisiossa syötiin oksennusta pidätellen apinan aivoja. Maistuu kuulemma yhtä hyvälle mennessään alas kuin tullessaan ylöskin. En pidä assosiaatiosta, mutta hyväksyn hellittelynimen. Olen halipula-apina, joka hyppää aina rotvallille, kokeilee kaidetta ja haaveilee kiipeämisestä oikein korkealle vanhaan tammeen. 

Karvakerroksen puutteessa puen vaatteet kerroksittain, mietin materiaaleja ja toivon eristäväni kylmyyden neljällä ihoani ympäröivällä kerroksella. Puuvillaa, villaa, angoraa ja villaa. Kaulaani halaa perintöturkis ja varpaitani kiertää kaksien sukkien kerros. Hameista on turha haaveilla, ellei meinaa jäädä jääpatsaaksi Helsingin kaduille. 

Muutaman metropysäkin päästä olemme perillä ja kuoriutuminen alkaa taas. Kaksista hanskoista, takista ja kaulahuivista päästyäni olen taas toimintavalmiudessa. Jonkun lapsi huuta innostuksesta hirven kohdalla, minä rakastun portaisiin. Kerros toisensa jälkeen valoa, ruudullista lattiaa ja kiertyvää kaidetta. Yhä ylöspäin, kauas parvelle, jolta näkee dinosaurusten vankat luut ja terävän hammasrivistön. 

Vitriinissä pöllöt tuijottavat lasittunein katsein, minä tuijotan kameran linssin kautta takaisin. Hihkun kuin sen toisen lapsi, katselen jähmeisiin asentoihin jääneitä tassuja, kavioita, korvia, nenänpäitä ja viiksikarvoja. Kettu nauraa ivallisesti ketarat levällään ja kiireisin askelein ohitamme sen leikkisät pennut. Kahvilassa ruokahalua lisätään täytetyllä kaksipäisellä lehmällä. Pidän intendentin huumorintajusta, pidän Helsingin Luonnontieteellisestä museosta.

Keep calm and carry on

Iltapäiväkävelyllä törmäsin Lempiin, enteilevään Stalker-skootteriin ja portaisiin, joilla oli vähän tärkeämpää sanottavaa. Antaa niiden puhua, minun näppäimistölläni hyppivät sanat ovat tänään kankeita. Antavat odottaa itseään ja tulevat ulos vääränlaisina.

Sveaborg

Aamusta kuittasin viikon univelkani, keskipäivän jälkeen laitoin päivän kahvilla käyntiin ja illalla seilasin sumun läpi syömään nepalilaiseen keittiöön. 

Välissä valloitin armaani kanssa Suomenlinnan, tapasin sukellusveneen kuivalla maalla ja palelin talvitakista  sekä villasukkakengistä huolimatta luitani myöten.

Päivän päätteeksi olen onnistunut kehittämään massiivisen Blogger-vihan. Ärripurri-mur-möö-möö. Vika ei ole minussa vaan tässä uudessa julkaisujärjestelmässä. Möksöti-möksöti. Puh.

Kymmenentuhatta aaltoa
& talonpoikaisjuliste

Kävimme vihdoin tänään Helsingin taidehallissa katsastamassa Isaac Julienin videoinstallaation Ten thousand waves. Tuossapa on varma aloituslause, jolla saan blogini lukijat nukahtamaan hetkessä.

Jatkan silti, sillä itse en oikein odottanut teokselta mitään – paitsi kauniita maisemia. Päälimmäiseksi jäi kuitenkin ajatuksia ennakkoluuloista, odotuksesta ja ihmisen arvosta, sekä museokaupasta käteen jäänyt 1970-luvun talonpoikaisjuliste.

"Kuka kumma on taas lakaissut pihapolkuni?", kyselee hassu partasetä punainen huivi vyötäröllään. Minä nostan sen eteisen seinälle. Jos joku vaikka lakaisisi siihen polun kaikkien kenkieni keskelle. Tai oikeastaan, nostelisi ne mieluummin nätisti paikoilleen. Ei tee hyvää nahkakengille lennellä pitkin lattiaa.

***

In English:
Went to see a video installation by Isaac Julien today.
I thought that Ten thousand waves couldn't really
touch me, but in the end it did provoke some thoughts.
Did even buy a funny poster called "Who swipt
my walk for me again?". Gonna hang it in the
hall. Maybe someone will swipe a walk for me in the hall
between all my shoes. Or please, don't swipe the
path, just lift my shoes neatly to the closet.

***

United Buddy Bears – the Art of Tolerance
1.9.–26.10. Helsinki, Senaatintori

Karhukompanja on vallannut Senaatintorin. Siellä ne seisovat käpälät pystyssä, kaikki 142 otsoa. Niiden vierellä eräskin entinen eduskunnan puhemies näytti kovin pieneltä. Niin pieneltä, että meinasin törmätä rautarouvaan värikylläisyyden keskellä.

Helsinki on ahkera kosija. Sen flirtti on ennalta-arvaamatonta ja suloista. Maanantaina näin valon eräissäkin sateenvarjoissa ja tänä aamuna taisin hihkaista nähdessäni karhut. Ehkä olen helppo innostuessani mokomista muovihirmuista. Ehkä elämään vain tarvitaan pieniä yllätyksiä. Öö... tai siis isoja. Noin 142 kappaletta. Kerralla.

***

In English:
United Buddy Bears came to Helsinki
and made my day! They're kinda tacky
and still so much fun!

***

Suljetut ovet, avoimet pihat

Tuskin voin sanoa tuntevani uutta kotikaupunkiani. Tietoni ovat vajavaiset ja ne rajoittuvat sopivasti keskustan ja asuinalueemme välille. Olen viehättynyt vanhoista kortteleista ja siitä historian määrästä, jonka seassa kuljen. Tuossa asui kuvanveistäjä, tuossa pormestari, tuossa entinen presidentti ja nobelistikin.

Mittailimme sunnuntaina Helsingin katuja kilometritolkulla. Ihan vahingossa, ilman sen suurempaa määränpäätä ja tarkoitusta. Kipusin ensimmäistä kertaa elämässäni toiveikkaana Uspenskin katedraalin portaat ylös. Tarkastelin avaran pihan puolelta punatiilistä seinää ja niitä neljäätoista sipulitornia.

Suljetut ovet kätkivät sisäänsä arvoituksia. Olimme liikkeellä liian myöhään. Oli täällä joku muukin käynyt: portailla kuivuneet ruusun terälehdet muistuttivat häistä ja ilmoitustaulun taakse oli vedetty keltaiset ja pinkit tägit.

Kirkon seinässä oli talonumero: 1. Saattaahan sen arvata, että Jumalalle lähetetään postia ykköseen.

***

Päivän asussa...

...sateenkaarimekko/rainbow dress - H&M
...kengät/shoes - Citymarket

***

In English:
I barely know my new hometown. I'm impressed
by the history I see around me every day.
We walked for kilometres yesterday just
for fun. Went to see the Uspensk Catethdral.
We were there too late – the doors were
closed, but the catethdral was impressive
from the outside too.

***