Listin' life

Sellainen sunnuntai,
jonka ei toivoisi loppuvan

Kevättalven sunnuntait muistuttavat toisiaan. Ne kulkevat samoja latuja, eikä siinä ole mitään pahaa. Aamulla ylös aikaisin, jo pian kirpparille, keskipäiväksi kotiin, kävelylle armaan kanssa, ruoanlaittoa yhdessä, päivätorkut kainalossa, touhuamista, hyörinää ja suuria suunnitelmia.

Tänään perinteinen sunnuntaikävely sai uuden vivahteen, kun kävelimme sen kummia suunnittelematta reitin varrelle osuneiden asuntonäyttöjen ovista sisälle. Kyllähän me kodin ostoa mietimme, mutta ilman lainalupausta takataskussa taidamme olla aika heikoilla hangilla muihin, hieman paremmin valmistautuneisiin asunnonostajiin verrattuna. Kai näyttelimme aika onnistuneesti, kunhan emme katsoneet toisiamme silmiin. Rakkaan katseessa oli sellainen pilke, että tiesimme kyllä molemmat olevamme statisteja hassussa näytelmässä. Siniset pussit jalassamme hiihdimme niiden seassa, jotka olivat pukeutuneet näyttöä varten parhaimpiinsa (pitihän heidän näyttää, että heillä on varaa). Kohtausten yllä tuoksui kiinteistövälittäjän miehinen, supermyyjän uho ja muutama suihkaus liikaa liian halpaa partavettä. 

Selvisimme ulos voittajina, emmekä revenneet nauramaan kesken leikin. Villipuutarhan ikkunassa pienet nuket ja täytetyt eläimet pönöttivät yhä "Suljettu vesivahingon vuoksi" -kyltin somisteina. Niiden seurassa voittokahvit olisivat olleet asiaankuuluvan hienostelevat, mutta onhan meillä vielä edessä näitä sunnuntaita, joiden ei koskaan toivoisi loppuvan. Sinisiä taivaita ja auringossa sulavaa lunta.