Isosisko on parhautta



Välillä on vaikeaa nähdä lähelle, vaikka läheinen asuisikin toisella puolella maailmaa. Isosisko on aina ollut elämässäni, hän on muuttumaton tekijä, joka muuttumattomuuteen kuuluu muuttaminen ympäri maailmaa. 

Olen aina arvostanut siskon seikkailijan mieltä. Välillä on opiskeltu Englannissa, sitten tehty töitä Norjassa ja vapaaehtoistyö on vienyt mokoman Islannista Bulgarian kautta Australiaan. Ei siinä, että olisin kateellisena seurannut sivusta – olen hyvästellyt siskon aina suurella ylpeydellä: tuo on MINUN sisareni (ja se tuo palatessaan maailman parhaat tuliaiset). 

Raskaimmat jäähyväiset koittivat muutama vuosi sitten, kun sisko muutti perheineen pysyvästi Australiaan. Vaikka olin aina tiennyt takaraivossani, että tuo päivä tulisi joskus vastaan, oli sen hyväksyminen uskomattoman vaikeaa. Olihan ilmainen Bed & Breakfast -palvelu toisella puolella maailmaa aika hyvä vastine menetykselle, mutta välimatka tarkoitti uudenlaista vaivannäköä. Halua kököttää koneella keskellä yötä ja sen ymmärtämistä, ettei toiselle voikaan soittaa enää kesken päivän kysyäkseen kaiken selvittävää vastausta Isoon Ongelmaan. Piti heittää hyvästit myös yhteisille juhlapyhille ja siskon joka jouluiselle taatelikakulle.

Välimatkasta huolimatta olemme onnistuneet näkemään vuosittain. Facebook, Skype ja sähköposti pitävät siskon perheen pikkuisen lähempänä. Kaikkeen tottuu, vaikka välillä harmistus on suuri, kun muistaa taas, kuinka tärkeä ihminen voi olla niin kamalan kaukana. Hienointa on, että siskon kanssa jatketaan aina siitä, mihin jäätiin – no, ehkä ensin hän saattaa hiukan oikaista pienempää siitä, ettei ole pitänyt tarpeeksi yhteyttä, mutta keskustelu kumpuilee aina luontevasti syviin aiheisiin ja taas takaisin pinnalle.

Vuosien saatossa meille on kehittynyt kummallinen telepatia vaatteiden suhteen: välimatkasta huolimatta olemme mm. onnistuneet ostamaan täysin identtiset puolihameet. Isosisko tietää, mistä pidän jo ennen kuin olen nähnyt edes koko vaatetta. Ainoastaa sisko voi olla niin kiltti, että hän koluaa maan toisella puolella alennusmyynnit eräiden Stella McCartney on Target -mekkojen varalta. Eikä hän kotiuta niitä sen upean suunnittelijan vuoksi, vaan ollakseen juuri minun siskoni – parhain maailmassa. Saattoihan sekin, että mekkojen hinta oli pudonnut –75 % vaikuttaa ostoskierrokseen. Sieltä ne sitten tulevat yhdessä siskon kanssa. Kiitos rakas systeri, olispas jo kesä!

6 kommenttia:

Anonymous said...

Moikka! Kiinnostaako myydä siun turkoosi Kone-mekko Nansolta? Olen ettinny joka paikasta eikä oo enää missään, oon vähän epätoivoinen :D

Hanstu said...

Anonyymi: Sori, Koneestani en luovu, mullakin kesti aika kauan löytää se :) Ootko lähettäny suoraan s-postia Nansolle? Niillä olis ainakin tiedossa, jos mekkoa löytyy vaikka jostain Outletin perukoilta... Tsemppiä etsintään!

Ilona said...

Ymmärrän tän niin hyvin. Mun sisko on asunut Kanadassa jo 8 tai 9 vuotta, en edes muista enää. Vaikka ollaan onnistuttu näkemään joka vuosi, on tilanne silti kurja, kun ei pääse olemaan aktiivinen osa toisen elämää. Mun siskolla, kuten muistaakseni sunkin siskolla, on pieni tyttö, jolle yritän kyllä huhuilla Skypessä, mutta eihän se ole sama asia kuin jos pääsisi täteilemään ihan livenä.

Voi siskot! Ne on maailman parhaita, mutta miksi niiden pitää olla niin kaukana?

Anonymous said...

Kiitti kuitenkin, katos pakko aina yrittää ;) Nansolta tuli viestiä että ei ole enää. On mulla se löysä versio tosta, mutta se ei ole niin kiva kun tuo istuvampi. On se vaan niin ihana mekko <3

Chatrin said...

Olis kyllä kamalaa, jos sisko muuttais kauas pois. me ollaan kans tosi läheiset. Ihailen ihmisä, jotka tolla tavalla muuttavat maasta toiseen, ite oon niin nössö..

Hanstu said...

Ilona A: Puhut asiaa :) Onneksi sisaruus on kuitenkin sen verran vahva suhde, että se kestää tuollaiset välimatkat... Mutta, mutta... On siinä aina välillä ikävöinnissä kestämistä...

Anonyymi: Yrittänyttä ei laiteta :) Toivottavasti mekko tulee vielä jossain vastaan. Ilmoittelen täällä, jos sellainen sattuu jossain tielleni. Kiitos kyselysi, inspiroiduin laittamaan Koneen päälleni maanantaina ja totesin, että siinä saattaa olla yksi viime vuoden parhaista ostoksista :)

Chatrin: Kamalaahan se oli, kun se tapahtui, mutta kaikkeen tottuu, valitettavasti... Itse haaveilen siitä, että muutan vielä joskus uudestaan ulkomaille. Saa nähdä tapahtuuko se sitten eläkepäivillä ja päädytäänkö sitten suomalaisten valloittamaan rantalomakohteeseen syömään lihapullia ja laulamaan karaokea :) HOPE NOT!

Post a Comment