Mamma!

Itsenäisyyspäivä on henkilöitynyt läpi elämäni aina isäni vanhempiin. Heidän tarinaansa ei voi kertoa ilman, etteikö osu moneen kertaan siihen hintaan, minkä suomalaiset maksoivat itsenäisyydestä.

Kuvassa vasemmalla on Mammani, jota en ole koskaan tavannut. Mamma oli karjalainen, kotoisin Koiviston kylästä. En osaa kertoa, miltä Mamma tuoksui taikka mikä Mammaa nauratti. En tiedä pitikö Mamma syksystä vai keväästä tai osasiko hän laulaa.

Tiedän, että Mamma puhui vahvaa karjalan murretta ja että hän kihlautui sekä meni naimisiin Pappan kanssa sodan aikana. Tiedän myös Mamman olleen rohkea käytännön nainen, sillä hän oli lääkintälotta.

Lotta Svärd -järjestö syntyi 1920-luvulla isänmaallisen maanpuolustushengen hengessä suojeluskuntien tueksi. Se oli vapaaehtoinen ja aseeton naisten maanpuolustusjärjestö, joka jakautui kuuteen jaostoon:
  1. lääkintäjaosto
  2. muonitusjaosto
  3. varusjaosto
  4. keräys- ja huoltojaosto
  5. toimistojaosto
  6. viestijaosto

Lääkintälotilla oli kuuden kuukauden peruskoulutus ja tähän liittyvä jatkokoulutus. Tehtävät jakautuivat sairaanhoitajien avustamisesta ja sairaskuljetuksesta aina kaikkein raskaimpaan, kaatuneiden evakuointikeskukseen. Siellä lotat pesivät, pukivat ja laittoivat vainajat arkkuihin.

Mammani palveli lottana ainakin sairasautossa rintamalla sekä Lahden sotilassairaalassa. Hänen lottapukunsa on kulunut, useista paikoista kokoon parsittu nuttu, jonka arvoa ei voi mitata rahassa.

Lottapukuun kuului valkoinen irtokaulus, valkoiset kalvosimet sekä esiliina. Työpuku, kuten Mamman puku, valmistettiin pumpulikankaasta, juhlapuku taas villakankaasta. Juhlapukuun kuuluivat mustat sukat ja kengät, työpuvun kanssa sallittiin myös harmaat sukat ja monot.

Mamman puvusta puuttuu paljon: kaulus, kalvosimet, esiliina ja merkkikin (joka on isäni veljellä), mutta sille kävi paljon paremmin, kuin Pappan sotilastakille, jonka Pappa poltti vuosia myöhemmin. Myös moni lottapuku koki saman kohtalon (sillä polttaminen oli ainut arvokas tapa tuhota puku) ja pula-aikana niistä tehtiin partiopukuja, tyynyliinoja, puolihameita ja matonkuteita.

Lotat vapauttivat sotavuosina toiminnallaan noin 100 000 miestä maanpuolustustehtäviin. On laskettu, että talvisodan aikana lottatehtävissä kuoli 64 lottaa, luvun ollessa jatkosodan osalta 228. Kaiken tämän jälkeen 24.11.1944 valtioneuvosto lakkautti Lotta Svärd -järjestön valvontakomission käskystä.

Mammani selvisi sodasta, evakkoon joutumisesta ja uuden kodin rakentamisesta Varsinais Suomeen. Ehtipä hän synnyttää isänikin, mutta syövästä, joka hiipi hiljaa ja pyytämättä kaiken keskelle, Mamma ei selviytynyt.

Katselin eilen Mamman lottapukua tarkkaan. Silitin sormenpäillä sen kulunutta kangasta, huomasin toisesta hihasta puuttuvat napit ja likatahran vasemmassa rinnassa. Löysin monta harkiten paikattua kohtaa ja tunsin oloni riittämättömäksi sekä samalla myös kiittämättömäksi. En ole koskaan joutunut paikkaamaan yhtäkään vaatettani näin paljoa, enkä edes osaa antaa tarpeeksi arvoa ja arvostusta sille kaikelle, mitä itsenäisyys minulle mahdollistaa. Se on paljon enemmän kuin Linnan juhlat, joita siirryn kohta pukuja arvostellen seuraamaan.

Tänään, olkoot Linnan juhlien vieraiden puvut kuinka hienoja tahansa, olen vankasti sitä mieltä, että Mamman lottapuku on itsenäisyyspäivän asuista parhain - henkarissa.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

***

Faktat Lotta Svärd -järjestöstä
ja lottapuvusta

***

4 kommenttia:

sarinna said...

Kaunis ja koskettava tarina. Hyvää itsenäisyyspäivää sinullekin vähän näin myöhässä :)

Hanstu said...

sarinna: Kiitos ja kiitos samoin :) Parempi myöhään kuin ei milloinkaan vai miten se meni?

Ansku said...

Paljosta ollaan kiitollisia.
Kiitos kun kerroit mammastasi.

Hanstu said...

Ansku: Niin ollaan :) On tärkeää tietää, mistä oikein on tullut ja tietenkin se mietityttää, millainen ihminen Mamma oli. Jotenkin aihe tuntui niin ajankohtaiselta itsenäisyyspäivän aikaan varsinkin, kun sain tuon lottapuvun alle vuosi sitten, joten tämä oli puvun ja minun ensimmäinen yhteinen itsenäisyyspäivä :) Kiva, kun kävit ja kommentoit!

Post a Comment