Hanstun joulukalenteri,
luukku 24


Hanstun joulukalenterissa ryvettiin haavemaailmassa katsellen melkein joka päivä sellaisia ihanuuksia, joita ei Turusta taikka koko Suomesta löydy.

Kyseessä oli pikkuisen vinksahtanut ja jälkeenjäänyt joulukalenteri, sillä luukut aukenivat vähän silloin kuin tahtoivat, eikä jokaiselle päivälle edes välttämättä löytynyt avattavaa. Kai kyseessä sitten oli sellainen mukamas kiireitten ja tärkeiden aikuisien juttu.

Kalenteri oli Hanstun kirje joulupukille, sillä olin antanut periksi jo maailmanrauhan, kruununjalokivien, kilttien naapurien, koiranpennun, kartanon, ikioman Tim Gunnin, oikeamielisyyden, täydellisen tasa-arvon, lentokyvyn, teleporttien ja täydellisen vaatekaapin toivomisen kanssa. Niinpä elin unelmissa ja toivon vähän sitä ja tuota aina Starbucksista lempparivaatteisiini.

Kun jouluaatto saapui, en saanut mitään toivomaani ja olin silti enemmän kuin tyytyväinen. Sain viettää aikaa rakkaani kanssa ensimmäistä kertaa aivan kahdestaan. Aloittaa uusia traditioita ja nauttia lempparijutuista ihan rauhassa. Ilman kiireitä ja hässäkkää-pässäkkää.

Kun laatikot on syöty, joulurauha on käyty kuuntelemassa, rosollia on tehty kerralla suurperheen tarpeiden verran, joululahjat avattu, glögiä juotu, hautausmaalla haahuttu keskellä yötä ja suklaata syöty laittoman paljon, on aika aika kurkata vielä se viimeinen luukku, joka piti varmaankin avata jo eilen.

24.12.


Napapiiri Jeans on kotimainen perheyritys, joka tekee Napapiirin tuolla puolen upeita ekoluksusvaatteita. Inspiraatio löytyy tietenkin Suomen neljästä vuodenajasta - mistäs muustakaan.


Tarjolla on hyvää laatua, pieniä tuotantoeriä ja mahdollisimman paljon käsintehtyä, joten tuotteiden hinta nousee helposti paukkupakkasen puolelle.


Suurin osa tuotteista valmistetaan suurimmaksi osaksi kierrätysateriaalista, joten Hanstu nostaa karvahattua ja tumpputaputtaa joulun kunniaksi Napapiiri Jeanssille oikein innokkaasti!


Näiden lumikuvien myötä haluan toivottaa kaikille lukijoilleni lumisen ihanaista joulua! Nauttikaa, iloitkaa, viettäkää aikaa rakkaimpienne kanssa! Olette kyllä aika kivaa porukkaa, kun jaksatte käydä lueskelemassa laaduttaman huonohuumorisia vuodatuksiani, ettekä ole edes jaksaneet reklamoida kakkoslaatuisesta nillitysjoulukalenteristani!

Suloista joulua ihanat!
Merry Christmas to you all!

Kuvat/pictures

2 kommenttia:

Anonymous said...

Oi, hienolta näyttää!

Hanstu said...

Anonyymi: Jep hienoja ne ovat... Lapin maisemat ja Napapiiri Jeansin hieman hintavammat vaatteetkin :)

Post a Comment