Hanstun joulukalenteri,
luukku 21

Hanstun joulukalenterissa ryvetään haavemaailmassa katsellen melkein joka päivä sellaisia ihanuuksia, joita ei Turusta taikka koko Suomesta löydy.

Tämä kalenteri on Hanstun kirje joulupukille, sillä olen antanut periksi jo maailmanrauhan, kruununjalokivien, kilttien naapurien, koiranpennun, kartanon, ikioman Timm Gunnin, oikeamielisyyden ja täydellisen tasa-arvon toivomisen kanssa. Eletään sitten unelmissa ja toivotaan tällä kertaa edukkaampia perusfarkkuja maailmaan. Tai siis Turkuun.

21.12.
Weekday
&


Cheap Mondayn juuret ulottuvat vuoteen 2000, jolloin Weekend-niminen kauppa putkahti Tukholmaan. Se sijaitsi kaukana keskustasta eikä aukioloaikakaan ollut kovinkaan asiakasystävällinen – ovet olivat auki vain viikonloppuisin.


Mainio valikoima käytetyistä vaatteista luksusfarkkumerkkeihin teki kaupasta suositun ja muutaman vuoden päästä päätettiin vallata myös Tukholman keskusta. Kaupan nimeksi tuli Weekday ja ovet päätettiin pitää avoinna asiakkaiden iloksi päivittäin.


Omistaja-Örjanin mielestä kalliit farkut kaipasivat kavereikseen halvempia, mutta silti tyylikkäitä farmareita. Muut osakkaat nyökyttelivät päitään ja ensimmäiset "Tight"-farkut saapuivat myyntiin 800 kappaleen erän voimin – joka myytiin loppuun parissa viikossa. Kaverit taiteilivat farkuille pääkallo-logon ja vuonna 2005 syntyi Cheap Monday -brändi.


Nykyään mallistoon kuuluu farkkujen lisäksi vaatteita puolihameista paitoihin ja liikkeet ovat levittäytyneet ympäri maailman. Saatat siis törmätä ruotsalaiseen nerokkuuteen vaikkapa Australiassa, Japanissa, Kanadassa taikka Lähi-Idässä. Miksei siis myös Turussa?

Ihan vaikka siksi, että mieleni tekee kuvan
tädin housuja niin kovin, kovin paljon...

...eikä tämä mekkokaan ole ollenkaan
paha. Ollenkaan.

...ja saavathan ne maanantait olla edes
joskus kivoja ja halpoja, ei vain maanantaita.

***

In English:
Dear Santa,
It's Monday. And as you do
know, Mondays suck. Big time.
So I'm wishing Cheap
Monday to open a store in
my city. It's such a cool
and cheap brand
that I believe it could save
at least some of the nasty
Mondays of my life.

***

Kuvat/pictures

***

0 kommenttia:

Post a Comment