Herkkää hattaraa

Olen aika lumoutunut tuosta talven ihmemaasta, joka on vallannut alleen meren jään ja korkeden puiden oksat. Voisin katsella taivaan sävyjä ikiajat – varsinkin silloin, kun aurinko on juuri laskemassa.

Tuona hetkenä valoa ei riitä enää oikein kunnolla asun kuvailuun, mutta voihan sitä syöksyä kameran eteen yhtenä mustana möykkynä ihan periaatteesta. Ainakin laukku ja huivi erottuvat :D

Jää kallion reunalla kimaltaa niin kauniisti, että mieleni tekee katkaista yksi jääpuikko ja maistaa sitä ihan pikkuisen. Sillä tavalla, kun ala-asteella oli tapana tehdä, kun aikuiset eivät nähneet.

Sen sijaan heitän takin pois ja poseeraan hetken hyisevän tanssilavan kulmilla. Suhinaa ei kuulu tanssilattialta, mutta jäällä hiihdetään (ja huudellaan) lumisen lavan hiljaisuudenkin puolesta.

Kuu-ukon lisäksi ulkoileva setä päättää todistaa kuvaushetkeni ilmestymällä kesken kaiken rauhalliseksi luulemaani paikkaan. Kohteliaan välinpitämättömästi hän ei kysele, miksi ihmeessä suhteellisen täysjärkisen oloinen nainen pomppii ilman takkia lumihangessa.

Puen takin pikaisesti takaisin hattaraisten hartioideni peitteeksi ja lähden kävelemään autoa kohti. Hävettää ja hymyilyttää.

Matkalla toteutan vielä lempipöllöni pyynnön ja päästän sen hetkeksi takaisin luontoon. Ketjun jatkeena se ei kuitenkaan ymmärrä täydellisesti vapauden käsitettä, joten korjaan sen takaisin roikkumaan hempeää mummokalsarin väristä mohairia vasten. Lämpö palaa vähitellen molempien poskille ja häpeä muuttuu hymyksi. Kotona palkitsen meidät kaakaolla.

***

Päivän asussa...

...neule/knit - H&M
...hame/skirt - Forever New, Australia
...leggarit/leggins - Gina Tricot
...kengät/boots - Hanna Saren by Seppälä
...laukku - Kate Hill, Australia
...koru/necklace - Pilgrim

***

In English:
I love the shades of the sky
just before the sun sets on a winter day.
Could stare it forever, but the moment
passes by way too fast. I'll just keep
on staring at the funny shoulders of
my knit then. They're kinda like
creamy clouds, you know.

***

5 kommenttia:

Kaitaliina said...

Viimeinen kuva on kaunis! Suloinen pöllö oksalla.
Mä en vaan kyllästy kuvaamasta ulkona, siellä on niin kaunista. Ja tätä säätä näyttäisi jatkuvan vielä ensi viikollakin..

Pihla said...

Vaikka onkin kylmää, on luonto tosi kaunis. Puut ovat saaneet lumiharson oksilleen. Ihana talvi kuitenkin... kivoja kuvia olet taas ottanut :)

Hanstu said...

Kaitaliina & Pihla: Kiitos :) Vaikka kylmyys alkaa jo kyllästyttää, ei tuo kaunis maisema kyllä haittaa yhtään. Odotan kyllä kovasti sitä, kun kadut ovat ihan sulat ja aurinko paistaa kirkkaasti. Tällaisella ilmalla muistaa, ettei siihen ole enää pitkä matka :)

Desthea said...

Ihania kuvia ja olet hurjan kaunis! :)

Hanstu said...

Desthea: Kiitos ja kiitos :)

Post a Comment