You Gotta Give to Get


Olen ollut tyytymätön jo pitkään. Nähnyt paranneltavaa siellä ja täällä – eniten kuitenkin täällä blogissa. Mieli on täynnä ajatuksia ja ideoita, mutta koskaan ei tunnu olevan tarpeeksi aikaa tai uskallusta niiden toteuttamiselle.

Tunnen kasvaneeni tämän blogin ulkoasusta ulos. Aihepiirin (listablogi) ulkopuolelle hyppäsin jo alkuunsa. Tallennustilaa on kuitenkin edelleen jäljellä, enkä siksi oikein osaa laittaa pistettä pöllöbannerin alle kertyville teksteille. 

Olen itsekin hämmästynyt kirjoituksieni päiväkirjamaisuutta. Rakastan ja vihaan, innostun ja lannistun – hengähdän hetken omassa pienessä valtakunnassani. Annan ja saan, vaikka olenkin erityisen harvoin muiden tonteilla kommentoimassa. 

Tämä valtakunta on kohdellut minua silkkihansikkain. Olen yhä ihmeissäni kommenttien kiltteydestä sekä käyntien määrästä. En ole jättämässä blogia, mutta muutokseen tartun hiljalleen. Tänään vaihtui fontti, ehkä jo viikon päästä bannerikin. Ehkä ensi vuoden puolella bloggaan vihdoin uuden osoitteen alla. Sellaisella blogipohjalla, joka tuntuu omalta.

***

In English:
For a while I've felt that the layout
of the blog isn't my cup of tea at all.
Something that was supposed to be a blog
full of lists turned out as a little diary.
So I'm chainging it all a bit by bit. 
Today the font. Maybe in a week I'll
have a new banner. Maybe next year
it'll be a brand new blog 
in another address.
***


2 kommenttia:

Chatrin said...

Ensimmäinen kappale varsinkin voisi lukea minunkin blogissani. Ideoita on ja lupauksiakin tehty, mutta toteuttamiseen ei tunnu löytyvän aikaa, jaksamista tai sitä uskallusta. Sentään blogipohjaa sain muokattua, mutta vieläkään en osaa laittaa kuvia isommalla...

Hanstu said...

Chatrin: Tiedän niin tuon tunteen :) Olet aikalailla pidemmällä, kun oot saanu blogipohjankin vaihdettua! Tsemppiä muutokseen! Kyllä se kuitenkin on lopulta kaikki sen arvoista :)

Post a Comment