Sielunmaisema sekaisin

Kodissamme on korkeat katot ja valoisat ikkunat. Jos katselee vain ylöspäin – muttei sinne sokeripalojen suuntaan kattoon saakka (siis sinne, mistä kuuluisi tulla valoa) – voisi vaikka luulla, että olemme syntyneet sielunmaisemaamme. Sotkusta huolimatta tämä tuntuu kodilta.

Yksi laatikko odottaa muutaman hassun nyssykän kanssa nurkassa. Olen niiden purkamista vaille ulkoistettu turkulainen. Muuttoilmoitus, parkkilupa, matkakortti ja HOK Elannon S-etukortti eivät ole päässeet pehmentämään identiteettiäni. Uskollisuttani kotiseuturakkaudelleni en tahdo myöntää nauttivani ratikkamatkoista. Sporaksi sitä en kuitenkaan kutsu.

Muutossa vaatekaapista lähti paljon ylimääräistä kirpparille. Olihan tilannetta tasoitettava yhdellä henkkamaukan raitapaidalla (jonka jälkeen sorrun kaapin täyttämiseen muutamalla muulla paidalla, korvakoruilla ja farkuilla). Matkalla saatoin laihtuakin, kun kuljin keskustaa ristiin rastiin. Etäisyydet yllättävät yhä. Eilen korjasimme rappukäytävästä naisen omaan kotiinsa. Minun kodissani lähellä on kaikki tärkein – armaimpani ja puolikalju kissa.

***

In English:
We've almost setteled here in Helsinki.
I'm very pleased with the apartment, just
need to unpack the very last box.

***

7 kommenttia:

Chatrin said...

ooh, korkeat katot! ja onnea uuteen kotiin :)

Outi said...

Oi, uusi kotisi näyttää ihanalta! Spora on ruma sana, mutta ratikka kuulostaa veikeän hassulta:)

Hanstu said...

Chatrin: Kiitos :) Ainut "pieni" ongelma korkeissa katoissa on korkeiden seinien yläosan maalaaminen :P

Outi: Kiitos :) Mahtia! Tuossahan on mulla syy jatkaa ratikan kutsumista ratikaksi. Spora kuulostaa mulle ihan joltain isolta öljynporauslautan megalomaaniselta poralta :D

Mimosa said...

Hanstu! Taisimme olla samassa ratikassa maanantaina (illalla)??? Jos sulla oli valkoinen laukku ja valkoinen (?) selectedin (?) muovikassi?! Meinasin ihan suoraan kysyä, että oletko Hanstu kun leikkasi, mutta olin aika väsynyt töistä plus raahasin sellaista isoa kassia..Enkä ollut ihan varma. Joo, en oo vähän aikaan käynyt täällä kun olen vähemmän ylipäänsä ollut blogimaailmassa mutta enpä ole blogiasi kuitenkaan unohtanut. Ja tunnistin (=??) sut :)

Hyvää juhannusta ja lomaa! Täällä vielä viikko pitää jaksaa.. juhannuksen jälkeen siis :)

Hanstu said...

Mie: Juu, minähän se :) Shoppailusta väsyneenä :P Sano seuraavalla kerralla moi, mua saa kävellä tututkin vaikka suoraan vastaan, enkä ajatuksissani tunnista ketään :D Ihanaa juhannusta myös sulle!

Merja said...

Onnea uuteen kotiin!!!

p.s. Frankie ei ole vielä tullut mokoma vastaan, mutta menen käymään tänään vielä yhdessä kirjakaupassa ennen lähtöä...

Hanstu said...

Merja: Kiitos :) Tsemppiä muuttoon! Ilmeisesti uusi koti on jo löytynyt?

Ei hätää, jos Frankie ei ehdi tulla vastaan, mutta jos tulee, niin olen aika iloinen :D

Post a Comment