Strålande jul

Tämä vuosi on ollut muutoksia pullollaan. Joskus mietin, olenko oman elämäni muutosvoima, vai myllertävätkö päivät toistensa jälkeen ihan
itsekseen kaiken päälaelleen? Miksen tyydy tasaisuuteen, miksi tahdon aina hiukan enemmän? 

Jos joskus kävisikin niin, että muutoksettomuus 
olisi oletusarvo? Että tieto huomisesta olisi aina pitävää, uutiset eivät olisi uutisia, eikä hyvästejä jätettäisi koskaan? Elettäisiin välitilassa aina. Siinä jouluaaton ja tapaninpäivän keskivaiheilla, sopivasti uinuvan lumen ja takkatulen lämmön läheisyydessä. Kyllä rauhaton siihenkin kyllästyisi, mutta ymmärtäisi edes hetken sitä henkäystä, jota elämäksi kutsutaan. Ehtisi ainakin hetken miettiä, lukea, nukkua, syödä, parantaa maailmaa ja juoda pannukahvia. Kansankodissa kaikki on paremmin. 

Karuselli

Ympäri mennään ja yhteen tullaan, haetaan joulua turuilta ja toreilta. Minä ostin anopille puhdistuksen – tai siis Puhdistuksen. Sen kaikista oletettavimman tuliaisen Suomesta. Hyllyjen välissä hurahdin oppaaseen luovuudesta ja jätin sen sinne päiväksi makaamaan. Unen jälkeen tuntui fiksulta käydä hakemassa "12 viikon mittainen harjoitusohjelma" kotiin. Pyörittelen yhä päätäni. Hurahdusoppaat kuuluvat yhtä paljon ostoslistalleni kuin karuselli jouluun. Silti molemmat vetävät puoleensa magneetin lailla. Vinksauttavat raiteen pois paikoiltaan ja vievät hetkeksi toisiin ympyröihin.

Hyviä syitä siivota työpiste, osa 785:

JONATAN JOHANSSONIN 

NIMMARI!

Legendan mukaan ihuna Jonatan tuli kuvauksiin, punasteli, otti paidan pois ja hyppi naisten mielen mukaan – hieno mainos siitä tulikin. Koska en kuulunut tiimiin, en valitettavasti päässyt paikalle. Lohdutuspalkintona kuvauksista tuli nimmari.

Hyvät miehet, kyllä me naiset vasta osataankin esineellistää, röhönauraa ja puhua härskejä. Tää on katos tätä tasa-arvoa.

Saamaton

Saamaton on hieno sana. Saa maton, muttei saa kuitenkaan. Sanotaan, ettei saa aikaiseksi, mutta ehkä hänelle ei vain siunaannukaan inspiraatiota, tahtoa, halua, lujuutta taikka voimaa mennä vaikka läpi harmaan kiven. Minä nostaisin konttia ja kävelisin sen mötikän yli. Turha sitä on porata, lyödä nyrkkiä kovempaa vasten. Harmaa pinta on röpölöinen ja kylmä, siitä ei saa otetta. Oikeastihan se kivi vasta saamaton osapuoli onkin, sillä jöröttävä vastarinta ei anna kantajalleen mitään. Jos joku lopulta menee järkäleen läpi, ei jäljelle jää kuin palasia. Niistä rakennetaan linnoituksia ja suojamuureja, sellaisia, jotka pitää ensin purkaa nähdäkseen vasta sitten sisälle. Minä kuljen ilman panssaria, aseitta. Kun tunteita jaettiin, joku sai lätäkön, toinen lammen ja minulle jäi kokonainen valtameri.