Kamakuraan ja takaisin kello kaulassa
Tämä maa on ulkonäkökeskeinen. Niin keskittynyt hameen helman lyhyyteen, hiuslisäkkeisiin ja tekokynsiin, etten pysty ihastumaan siihen korviani myöten ilman pientä Pohjoismaisen feministin vastalausetta. Siitä huolimatta, että olen itsekin tällainen suloisuutta ja rusetteja ihasteleva vaatehullu bloggari.
Japanissa nainen on parhaimmillaan naimisissa ja siihen hänen elämänsä tähtääkin pikkutytöstä saakka. On suoritettava, oltava paras, suloisin ja ihanin. Elämä kulkee valmiiksi tallattua polkua koulusta yliopistoon – oma päätös on, kuinka hyvin sillä polulla pärjää. Mitä paremmin suoriutuu, sitä paremmat mahdollisuudet on naida korkeamman yhteiskuntaluokan valiouros. Jos äly ei riitä yliopistoon saakka on aina mahdollista muuttua nukeksi, täydellisen plastiseksi naiseksi, joka hurmaa ulkonäöllään korkeamman yhteiskuntaluokan valiouroksen. Missä on tahtoa, siellä on tie. Vai miten se meni?
Muoti on muotti. Kaikki kaupat tarjoavat tällä hetkellä kukikasta romantiikkaa, höttövärejä ja raidallista merellisyyttä. Kokonainen ostoskeskus pienine putiikkeineen saattaa tuntua siltä, että olisit kävellyt yhdeksän kerroksen verran samassa liikkeessä, jossa musiikki olisi vain vaihtunut osastojen välillä. Todellisuudessa olenkin kahlannut läpi lähes sata liikettä, joissa kertakäyttömuoti kukkii kaikessa tekokuituisuudessaan. Luonnonmateriaalit eivät ole harvinaisuuksia, mutta turhan usein lapussa lukee 100 % akryyliä.
Vaan ei pieni Pohjoismainen feministi pysty vastustamaan raitamekkoa neljää päivää kauempaa. Viidentenä hän kiikuttaa sen Mujin kassalle matkustaakseen se päällä seuraavana päivänä tunnin matkan päähän Kamakuraan ja takaisin. Naureskelee mennessä Yokohaman nimeä, kun lapsena kerrottiin sitä vitsiä japanilaisesta nyrkkeilijästä. Yokohama Humahutan. Älä.
Kaulaan pääsee myös matkan ensimmäinen ostos: kaulakello. Tiedättehän, kuinka on sanottu, ettei vahinko tule kello kaulassa.
Vaan toisin kävi. Eräässä ikivanhan kaupungin temppeleistä sattui kuitenkin pienempimuotoinen vahinko: vanha ystäväni migreeni pyrki kyläilemään, onnistumatta ihan täydellisesti.
Onneksi ympärillä oli luontoa ja avaruutta ottaa ihan rauhallisesti. Ihmetellä elämää ympärillään ja odotella auran katoamista näkökentästä.
Sääli vain, kun ympärillä oli niin paljon nähtävääja kuvattava aina vappunaamareista...
...kirsikkapuuta kuvaaviin paikallisiin.
Temppelialueella vallitsi rauha ja avara taivas.Kirsikkapuiden yllä lenteli tänään myös haukkoja.
Koululaiset olivat vallanneet kaupungin kadut. Yhtenäisistä koulupuvuista huolimatta heitä ei voi laittaa samaan muottiin, sillä laukusta ja kännykästä roikkuu toinen toistaan ihkumpia esineitä. Aina voi yrittää erottautua olemalla kuitenkin aika samanlainen.
Iso jellona piti vahtia ja me suuntasimme seuraavantemppelin kautta takaisin Tokioon.
Matkalla vastaan tuli uudenlainen kaivonkansi. Junassa, jossain siinä Yokohaman kohdilla, migreenikin jäi pois matkasta.***
In English:
I could fall in love with this country.
I could, but I can't because the little
Nordic feminist in me tells me not to.
It's all way too much about the appearance,
the shortness of the dress and the highness
of the heels. It's all way too little about love
and way too much about what the society
expects you to be. But still, when the
fashion is all the same, I do find myself
liking bits and pieces of it. Like the
striped dress I wore today or the
peaceful atmosphere that surrounds
you in the temple areas.
***
In English:
I could fall in love with this country.
I could, but I can't because the little
Nordic feminist in me tells me not to.
It's all way too much about the appearance,
the shortness of the dress and the highness
of the heels. It's all way too little about love
and way too much about what the society
expects you to be. But still, when the
fashion is all the same, I do find myself
liking bits and pieces of it. Like the
striped dress I wore today or the
peaceful atmosphere that surrounds
you in the temple areas.
***
0 kommenttia:
Post a Comment