Pillimehu goes smooth(ie)

Muistatteko sen lapsuuden riemun, kun käteen törkättiin
kesken autoreissun ikioma pillimehu? Kokonaiset 2
desilitraa sokerijuomaa, jotka sai ryystää pillillä sellaista
vauhtia, että pikkuinen pakkaus ryttääntyi.

Jännin oli tietenkin se hetki, kun mehu oli
juotu, purkki puhallettu täyteen ilmaa ja jalka oli juuri
läjähtämässä koko pienen ihmisen voimilla asfaltilla
makaavan purkkiraasun päälle. Voi kurjuutta,
jos ei tullut kunnon pamausta vaan pieni tuhnu.

Tykkään kovasti Smoothieista. Hakusessa on ollut jo
jonkin aikaa oma suosikki, sillä näiden tuotteiden
hinta-laatusuhde on usein ihan naurettava. Siispä oli
aika testata uusi tuttavuus: Ekströms Delin smoothiet!

Vasemmassa lasissa näemme täyteläisemmän keltaisen
Mango-passionhedelmä smoothien, oikeanpuoleisessa
taas hieman valjun värisen Päärynä-ananas smoothien.

Näytteiden otto aiheuttaa paljon positiivista väreilyä testi-
henkilökunnassa, sillä neste virtaa kauniisti ilman sen
suurempia paakkuja pillin kautta lasin pohjalle. Smooth.

Oi oi, katsokaa nyt, on niissä kovasti kaikkia etelän hetelmiä.
Toisessa ihan kokonaiset kuusi viinirypälettäkin!
(Hei laskittehan ne varmasti siellä tehtaalla, häh?)

Ryysk, ryysk, ryysk. Osuu ja uppoaa. Mango-passion-
hedelmä on enemmän testiryhmän mieleen, kun
Ananas-päärynä vaikuttaa vähän mauttomammalta,
vauvanmössöltä.

Plussat ja miinukset...

+ hinta
(n. 0,80 e)

- koko
(hei haloo, kuivarte se tommottis loppu?)

+ koostumus
(ei kökköjä, jee jee!)

- ihme taaperodesign
(aurinkoa ottava mango, jolla on aurinkolasit ei
naurata. en halua ajatella ryystäväni ylikypsää hetelmää)

+ ei lisäaineita
(ah, niin terveellistä ja terveellisyyshän
on niin kauhian muadikasta)

+ poksautettava pakkaus
(tai no, pahvinkeräykseen sopiva pakkaus)

+ maku
(no en kai mää niitä muuten ois
parin minsan sisään ryystäny?)

***

0 kommenttia:

Post a Comment