Kip-kop, kip-kop, popot on POP!

Tänään jouduin syksyn ensimmäisen jäätävän tihkun
uhriksi. Sieltä se vain tuli, täysin pyytämättä,
kuten maanantait noin muutenkin, vasten kasvoja.
Lisäksi valkoinen angoraneuleeni ajautui päivän mittaan
silmiin, suuhun ja keuhkoihin, jättäen samalla valkoisen
anarkistisen jälkensä mustaan työtuoliini ja housuihini.

Kotiin tultuani, kunhan ensin otin kontaktia siihen
jäätävään tihkuun, huomasin kävelleeni koko päivän
hintalappu toisen kengän pohjassa. Mahtavaa!
Eikä mikään näistä asioista haitannut yhtään, sillä
katselin ihastuksissani kenkähaaremini uusimpia
jäseniä tyytyväisenä ja totesin, että ensitreffimme
olivat oikein mainiot: ei puristelua, hikistä toimintaa
tai hankautumia epämääräisissä paikoissa!

Miksi ihmeessä kenkien kohdalla tosirakkaus odottaa,
eikä niitä saa viedä pikkuiselle koeajolle pois myyjän
tarkkaavaisen katseen alta? Mikään ei meinaan harmita
yhtä paljoa, kuin virheostoskengät, joilla käveleminen
muuttuu tuskien taipaleeksi heti, kun olet astunut
kotiovesta ulos. Lopulta ne katselevat kaapista syyttävästi
muistutellen siitä rahamäärästä, joka niihin upposi.
Kauniit ne saattavat hyvinkin olla, mutta se sisäinen kauneus,
lempeys ja hellyys... voi, ne ovat julmia sadomasokistisia
kenkiä, jotka nauttivat hikisen niljakkuuden, rakkuloiden ja
hankaumien aiheuttamisesta. Kun ne vihdoin vie
kirpparille, kokee suunnattoman puhdistumisen tunteen
ja sisäisen valaistumisen: ne eivät olleet kumppanit, eivätkä
olisi sellaisiksi millään Pirkka-nikseillä muuttuneetkaan.

Meillä on tulevaisuus, ihanilla nappikengilläni ja minulla.
Vien ne vielä moniin seikkailuihin tai ehkäpä ne vievät
minut jännittäville retkille läpi pimeän talven. Hakusessa
on vielä tositarkoituksella oikein täydellinen laukku
näiden kenkien puolisoksi. Kun sen sitten löydän,
sydämeni taitaa sanoa POP!

***

Päivän asussa...

...neuletakki/cardigan - Quiksilver, Australia
...housut/pants - Seppälä
...huivi/scarf - H&M
...takki/coat - Vila
...laukku/bag - H&M
...kengät/shoes - Bianco

***

In English:
Took these shoes for a great
first date today. Oh what
a perfect match
they are to my feet.
This love doesn't hurt at all.
Oh no!

***

2 kommenttia:

Anonymous said...

Piti tulla tänne kurkkimaan ja jättämään jälki käynnistäni... :) ihanat kauniit kengät!

Hanstu said...

silkkikengät: kiva, kun kävit ja vielä kivempaa, että jätit jäljen itsestäsi :) tervetuloa vaan uudestaan! kiitos kenkäkehuista, tykkään kovasti niistä itsekin...

Post a Comment