Guilty as charged


Sain Sonjalta ja Riehulta tämän tunnustuksen,
johon liittyy seitsemän henkilökohtaisen tunnustuksen
tekeminen. Kyllä olo on nyt kuin katolisella
rippituolissa. NOT. Oikeasti hypin tasajalkaa ja kuvittelen
olevani niin kreatiiiiiiv, että vähemmän luavempia heikottaa.

***

1. tunnustus

Halusin pienenä ryhtyä torimyyjäksi. Mahtavan
strategiani mukaan mummu olisi kasvattanut kasvikset
ja minä olisin avuliaasti myynyt ne torilla ja saanut
niistä voitot. Varsin ihanaa ja pikkuisen
kapitalistista. Way to go.

***

2. tunnustus

Olen lukenut ihan hirmuisesti kirjoja, mutten
pysty listaamaan viittätoista lemppariani. Harva
kirja koskettaa niin paljoa, että muistan
sitä enää jälkeenpäin.

***

3. tunnustus

Soitin viulua 10 vuoden ajan. Toisinaan minua
harmittaa ihan älyttömästi, että olen päästänyt
taitoni rapistumaan. Haluaisin aloittaa soiton
uudestaan opettelemalla soittamaan Queenin
Bohemian Rhapsodyn. Lopettaisin päivätyöni
ja aloittaisin mahtavan kauppakeskuskiertueen
läpi Suomen. Yhden biisin ohjelmistolla toki.

***

4. tunnustus

Innostun helposti, mutta valitettavasti
se innostus saattaa myös lopahtaa varsin
nopsaan. Kuten silloin toissa kesänä, kun
aloin repimään olohuoneen seinästä tapettia.
Seinä on edelleen auki. Oops.

***

5. tunnustus

Rakastan hitaita aamuja ja pitkiä aamiaisia,
mutta olen myös aamu-uninen.
Tämä yhtälö ei toimi millään. Toivoisin
olevani samanlainen herääjä, kuin eläkeläis-
vanhukset, jotka pomppaavat keittelemään
pannukahvia klo 5.00 aamulla.

***

6. tunnustus

Olen pyykkinarkkari. Puhdas pyykki ei ole mitään
ilman tuoksuvaa huuhteluainetta.
Märkien pyykkien järjestelmällinen nostelu
pyykkinarulle on rauhoittavaa, mutta jostain
kumman syystä kuivana pyykit menettävät
viehätyksensä täydellisesti. Jätän ne aina
roikkumaan narulle siihen saakka, kunnes pesen
uudet pyykit ja tarvitsen narulle taas tilaa.

***

7. tunnustus

Keksin tuntemattomille henkilöille, joita näen usein
(esim. bussissa), lempinimiä. Nimesin entisen
naapurin typerän ovikyltin takia "Tartuntavaaraksi"
ja alakerran kapinoitsija-ruikuli-rokki
-hoppari-teinipoika on "Kultakutri".

***

Täten ojennan tunnustuksen seuraaville
seitsemälle:
Unelias, Vilkas, Viisas, Nuhanenä
Ujo, Jörö ja Lystikäs.

Ujo, olet niin ujo, etten löytänyt sinua.
Ilmoittaudu vaikka kommenttiboksiini.
Kunhan uskaltaudut.

***


4 kommenttia:

tiiti said...

hihi, oikein valittu kääpiö :D kiitokset!

Hanstu said...

tiiti: epäilinkin, että olet ainut blogistanin asukki, joka ottaa kohteliaisuutena tuon nimityksen :D

Riehu said...

Hihii, hauskoja! Mä tulisin ainakin kuuntelemaan sitä yhen biisin ohjelmistoa kauppakeskukseen. :)

Hanstu said...

Riehu: Jee! Täten siis voin olettaa, että mulla on jo valmiiksi yksi fani :D

Post a Comment