Listin' life

Sisustusblogien sietämätön vaikeus

Se on nainen. Sisustaja. Sellainen luonnostaan kaunis ja pitkätukkainen. Sillä on lapsia, jotka lukevat vielä kirjoja. Sen aamiainen on raukea ja kahvi mustaa. Eripariastioista ruokakin maistuu paremmalta. Sen talo on sen elämäntyö. Avioliittokin kestää projektin. Tuhat litraa maalia, revittyjä tapetteja ja 1970-luvun kirousten parantelua. Talo on aarreaitta. Vintiltä esiin tupsahtavat aidot designklassikot – ihan ilmaiseksi.

Se on kirpputorihaukka, mutta kohtelias sellainen. Sen värisilmä näkee unia Pantone-kartoista ja Tapettitalon mallistokirjasta. Kaikki menee kuin Strömsössä, täällä vain ei tarvita tekstitystä.

Se on täysiverinen sisustaja. Lajinsa viimeinen. Sellainen, jonka kanssa tahtoisit olla sydänystävä. Istuisit pöytään ja imisit inspiraatiota – sekä itse valmistettua luomusmoothieta. Vaan siinä se sietämätön vaikeus onkin: kateuksissani en voisi istua rimpuilematta sisustajan omin käsin valmistamalla biedermeier-tuolilla.

Mistä näitä lahjakkaita oikein ilmestyy? Miksei niiden projekteissa käytetä kirosanoja ja väliaikaisratkaisuja, jotka perustuvat kynsilakkaan liiman korvikkeena? Meillä projektit venyttävät parisuhteen äärimmilleen, hetkellinen innokkuus korvaa taidon, kaupassa käydään, kun on pakko ja siisteyttä ihaillaan lasimuseossa.

***

In English:
I had a dream. A dream of an old house that
we could renovate a little by little. Latelly I've realised
that I'd better just keep on reading that kinda interior
blogs, cause with our skills, patience and knowledge
we'd just ruin our relationship and the house.
I mean, we need to go to a museum to see
things put up nice and tidy.

***