Listin' life

Say 'Hello' to my fellow!

Kotiini muutti karvainen kaveri heinäkuussa 2005.
Se ei ollut kovinkaan suunniteltua. Istuin serkkuni
hautajaisissa kuumana kesäpäivänä, meikit vinksin
vonksin itkusta ja naurusta. Olin päästänyt suustani
lauseen, jonka merkityksen tajusin vasta kuultuani
oman ääneni ja sen aiheuttaman miettimishiljaisuuden
seurakuntatalon kahvipöydässä. "Jos te vaan annatte
sen mulle, niin mä otan sen ihan varmasti!".

Serkkuni asui viimeiset vuotensa Australiassa
kahden kissansa kanssa. Toinen niistä oli liiankin vilkas
ja toinen vähän liian hyvätapainen ja ujo. Se vilkas piti
ujoa hyvässä kurissa. Söi ruuat ja piti huolen,
ettei toinen pääse lähellekään emäntää. Niinpä ujo
otti vieraista ilon irti, tuli syliin istumaan ja nukkui pään
vieressä. Kehräsi kuin viimeistä päivää, kun joku vain
piti hyvänä. Niiden ei ollut hyvä olla yhdessä ja
onnettoman emännän syövän takia ne olivat orpoja.
Ne olivat kuitenkin hienoja kissoja. Ei niitä voinut
lopettaa. Ne tarvitsivat uudet kodit. Vilkas
oli jo sellaisen saanut, vaikkei kone Australiasta
ollut edes lähtenyt: serkun äidillä oli samanlaisia
kaksi, se kuului niiden perheeseen.

Vajaan viikon kuluttua hautajaisista meillä oli kissa.
Eikä se ole ihan mikä tahansa kissa
(vaikka kaikkihan sanovat niin omasta mussukastaan).
Se on puolikalju, isokorvainen ja punainen.
Turkki on silkinpehmeä ja lyhyt, pikkuisen kihara.
Jotkut sanovat sen näyttävän E.T:ltä, toiset
sanovat sen muistuttavan Yodaa.
Niin juu, ja sen rähmä on ruskeaa. Maukua
se osaa ainakin tuhannella tavalla. Ja ihan oikeasti
se ottaa aurinkoa kesällä. Minun orpo kissani
osaa lentää. Lentokoneella. Australiasta Suomeen.

Siinä se ujo sitten istui, keskellä lattiaa ja näytti siltä,
että hotkitut ruuat ovat tulossa matolle ihan justiinsa.
Yksi pikkuinen Devon Rex -kissa oksensi ensimmäisenä
iltanaan Suomessa, kyyhötti sängyn alla ja oli ihmeissään.
Mutta seuraavana aamuna se tuli jo aamiaisella syliin,
eikä käytöstavoista ole tarvinnut keskustella kertaakaan.
Se on koira kissan ruumiissa: aina vastassa ovella, aina
valmiina seuraaman mitä tapahtuu, aina vaatimassa
seuraa tai silittävää syliä.

En tiedä, ikävöikö se koskaan Australiaa. Se tuntuu
olevan onnellinen meidän kanssamme: palvelu pelaa
mahtavasti, sillä naukumalla saa ruokaa ja hellittelyä.
Taitaa se silti lähettää terveisiä Australialaiselle ruoholle.
Kun sisäkissat pääsivät takaovesta karkaamaan pihalle,
oli vilkas jo lintujen kimpussa, kun ujo ihmetteli
sitä, miltä sora tuntuu tassuissa ja hiipi pian
nurmikolle ahmimaan ruohoa.

Onhan sillä nimikin: Anoushka. Jep, ei annettua
nimeä vaihdeta enää kuusivuotiailta kissoilta.

***

In English:
When my cousin from Australia died in cancer
four years ago she left behind two beautiful cats
that didn't get along at all. Her mom decided
she'd keep the other and that she'd find
a good home for the other one.
So I was in the funeral and said it out loud:
"If you just let me have the other one, I'd be
so happy". And that's how I got the best
Devon Rex in the whole wide world!

***