Uinutaan
Siellä, missä vielä kesällä kerrottiin pienin lapuin elämästä, jaetaan tietoa lumisen haudan asukeista. Monivuotiset heräävät vuosi vuodelta uudelleen, toiset kukoistavat väriloiston kautta kerralla loppuun. En tiedä, haluaisinko painaa jälkeni leimahduksen lailla vai yrittää yhä uudelleen ja uudelleen. Joskus tahtoisin uinua lumipeitteen alla ja herätä eloon vasta keväällä – miettiä sitten uusia strategioita ja prosesseja. Useimmiten kuitenkin tahdon taistella tuulta vastaan. Pohjolan geeneissä on liikaa sitkeyttä ja sisua. Tahtoa, joka venyy kuin terva. Kylmyys jähmettää jäsenet hiljalleen, nöyrryttää hiljentämään tahtia ja nauttimaan valkeudesta. Sunnuntaisin uinutaan, syödään aamiaista hävettävän kauan ja loikoillaan sohvalla. Kuvitellaan, että maailma pyörii hetken hitaammin. Ajatellaan, että meillä on vain aikaa.
2 kommenttia:
Tykkäsin tästä tekstistä kamalasta, ensimmäinen virke on niin kaunis. Jään nyt sanattomaksi ja vaikenen.
Kirjailijatar: Voi kiitoksia :) Vuoroin vieraissa. Itse olen lähetellyt ystäville linkkiä siihen tekstiisi, jossa oli kuva kuolleesta koiranputkesta :) Mies päästi ensimmäisen virkkeen ensimmäisenä ilmoille, minä muotoilin sen tänne blogiin. Syytti hetken ajatusvarkaudesta kunnes antoi anteeksi. Isoin inspiraatio tulee läheltä.
Post a Comment