Listin' life

Lumivalkeaa

Lumi on siskontytön toinen nimi. Jos vanhempani olisivat olleet vähän fiksumpia, olisi nimeni ollut Lumikki - Snow White. Tai niin haluaisin ainakin uskoa. Olisimme vauvan kanssa melkein nimikaimoja, kiitos siskoni, sillä sairaanhoitajan kysyessä kaksivuotiaalta isosiskoltani uuden pikkusiskon nimeä vuonna 1983, oli sisko ilmoittanut sen olevan Lumikki.

Jos olisin ollut nimeltäni Lumikki, olisin aivan varmasti saanut lapsena ikioman bambin. Lisäksi olisin varmasti ollut paljon siivousintoisempi, rakastettavampi, kiltimpi, nätimpi, mustahiuksisempi (ilman väripurkkia) ja kaiken kukkuraksi asustanut linnaa! Miinuspuolina settiin olisivat kuuluneet murhanhimoinen äitipuoli, ikuinen linnan mukulakivilattian jynssääminen juurihajalla, etäinen isä ja ikikalpea, ruskettumaton hipiä.

Parhautta kaikessa olisivat kuitenkin olleet seitsemän henkilökohtaista kääpiötä! Tarinassahan ne ovat riettaita äijiä pienen miehen vartalossa, jotka ihastuvat kaikki samaan pimuun, kun tämä siivoaa ja laittaa ruokaa (Hei oikeesti! Helppoja, hä?). Rassukat kun ovat asuneet aikamoisessa naisenpuutteessa koko elämänsä (by the way: Miten ihmeessä ne seitsemän setää ovat syntyneet keskelle metsää yhteen mökkiin? Mikseivät ne olleet onnistuneet raahaamaan yhtä tai jopa seitsemää kääpiötyttöä niiden mökkiin leikkimään? Oliko niiden äiti viimeinen naispuolinen satukääpiö?).

Luulisin, että minun kääpiöni olisivat olleet sellaisia taskukokoisia tapauksia. Vaikka olisihan se ollut aika päheetä mennä ala-asteelle seitsemän äijän possen kanssa. Olisi tainnut siltä yhdeltäkin pojalta, joka kuulemma tykkäsi minusta, jäädä se jokavälituntinen "Sä oot mun koira!"-setti-jolloin-vedetään-luokan-pienintä-tyttöä-hupusta-ympäri-pihaa-kohtaus väliin. Meitsin seitsemän setää pitkine partoineen olisivat varmasti olleet koko ala-asteen verran käteviä, niin pulkkamäessä (mä en jaksa kävellä tätä pulkkamäkeä ylös), ruokatunneilla (mä en tykkää tästä ruuasta, syö sä), läksyissä (viisaat sedät, tehkää ne!), liikunnassa (mun joukkue vastaan muut) kuin ainakin joulunäytelmissä (hei pikkusen uskottavammat tontut kuin muilla luokilla!). Ylä-asteella olisin ollut kääpiöiden ja nimeni vuoksi nössö friikki ja lukiossa olisin varmaan halunnut jo päästä eroon molemmista.

Toisaalta, ero kääpiöistä olisi tietenkin tarkoittanut prinssin löytämistä - kunhan ensin kävisi läpi sen omppusetin friikkeine lasiarkkukuukausineen. No, olisihan se hyvä päästä lepäämään kerralla kaikki univelat näyttäen samalla niin suloiselta, että toiset liikuttuvat lakki kourassa lasiseinän takana. Todennäköisintä kun olisi, että kuolaisin tyynylle, kieriskelisin niin, että mekko nousisi ainakin vyötäisille näyttäen vetisteleville pienille äijille rumimmat kotialkkarini.

No, prinssiinhän olisin ihastunut tuosta noin, ilman syviä keskusteluja maailmanpolitiikasta, tulevaisudesta sekä elämän odotuksista ja päämääristä. Arvokeskustelu olisi myös ollut täysin tarpeeton, sillä saduissa muutto uuteen valtakuntaan yhden valkoisen hevosen kanssa ratsastavan sukkahoususankarin takia onnistuu mutkitta.

Onnellinen loppuhan olisi ollut standardi, eihän siinä tunneta ilkeää anoppia tai mustasukkaisia kääpiöitä. Olisinhan myös saanut huushollata valkeaa linnaa ja laulaa duettoja sen prinssin kanssa lintujen lennellessä ympärillämme (kakkimatta, tietenkin) joka ikisenä päivänä elämäni loppuun saakka. Juup. Nomen est omen - nimi on enne. Hanstu taitaakin olla ihan hyvä nimi.

***

In English:
The first snow that acctually didn't melt
away snowed today and so I wore
my white summer skirt. Screw the rules.
I rule, therefore I am almost a princess
since my sister wanted my parents
to name me Snow White. Just imagine
how different my life would have been
with the seven dwarfs, murderous
stepmother and my very own
prince with a white horse and all.
Not. I quess I'm happy to be
Hanstu after all.

***